keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Agirotu Ylöjärvellä 2.7.2010

Bitte elpaa jäävesipulloin viilennetyssä boksissa, alla Manne ja Tiia perjantain A-kisassa.
10 kk aiemmin aloitettujen pentu-junnutreenien sekä kahden möllikisan kokemuksella lähdettiin 18 kk+1 pvän ikäisen Bitten kanssa mega-areenalle eli Ylöjärven Agirotuun. Pujottelu oli nippanappa hätäisesti kasattu vain 2 vkoa aiemmin, epävarmustekijöitä sekä ohjaajan että vahvaluonteisen alkuasukaskakaran puolelta miljoona vaan päätettiin kuitenkin aloittaa kisaaminen juuri täältä :) Kumma kyllä, kokematonta, lisenssinsä korkkavaa emäntää ei jännittänyt yhtään vaan päinvastoin tuntui hyvältä lähteä testaamaan, mitä osataan ja mitä pitää vielä treenata. Kuvia meistä yhdessä radalla ei ole vaan videot ja eka virallinen startti onkin mieluista katseltavaa: yksi chilaillu (pysähdys putken ja hypyn puolivälin telttamme kulmille kuono kohti taivasta) ilmeisimmin makkaran hajun myötä tuomaroitiin kielloksi, mutta muuten agirata rullasi loistavasti, mm. likka imi kepeille itsenäisesti ja hyvällä rytmillä handlerin ihastellessa ja ihmetellessä puoli metriä perässä tyyliin 'mihinmänämäkädetaitankueitarttekaannäyttää ke-ke-ke...' Sijoitus oli ohjaajan näkökulmasta voiton veroinen 16/44:D Apuna ja henkisenä tukena videokameran kera radan reunalla tsemppasivat konkarit Mäenpään Tiia ja Teija sekä radalla tutustumassa samoihin minien  lähtöihin ilmoittautunut Sinkkilän Arja kilpakumpanin Oilin ( BD Jewel Onyx) kanssa: tuhannet kiitokset teille!
Posted by Picasa

Ei kommentteja: